Ajankohtaista 2008

Nocando Marathon Club palkitsi Mika Penttilän

Nocando Marathon Club kokoontui juhlistamaan Mikan suoritusta viikko Spartathlonin jälkeen. Nocandot ovat juoksun harrastajia ja osaavat arvostaa 246 kilometrin mittaista urakkaa, sillä jo yhden maratonin juokseminen on saavutus. Kuusi perättäistä maratonia on käsittämätön suoritus.

Historialliseen Spartathlonin juoksuun Ateenasta Spartaan starttasi tänä vuonna kolmisensataa juoksijaa, joista puolet pääsi maaliin saakka. Kahdestakymmenestä suomalaisesta 10 selvitti tiensä maaliin 36 tunnin määräajassa. Mikan loppuaika tällä ultramatkalla oli 33.40.58 ja sijoitus 66. Koko historian aikana kisan on selvittänyt 16 suomalaista.  Juoksu on vaativa sillä yli 90% kisaan ensi kertaa osallistuvista joutuu keskeyttämään.

Mika & pokaali %stipendi & kukat

Muistoksi urakastaan Mikalle luovutettiin kilometrimäärän mukainen stipendi ja kunniapalkinto kukkakimpun kera.

Alkuvuoden lenkkeily oli melko ahkeraa ja Kaukjärveä kierrettiin porukalla. Useimmiten mukana olivat Kimmo, Heiska ja MIkko. Muutamia kierroksia juoksivat myös JJ ja Antti.

Toukokuun tsemppaus oli Kaukjärven Kierroksen järjestäminen. Tapahtuma keräsi ennätysosanoton ja tapahtuman järjestelyt sujuivat käsikirjan (konkreettinen käsikirja!) mukaisesti. Osallistujia oli 138, joka on uusi ennätys – ainakin ensi vuoteen saakka. Kilpailupäällikkönä toimi JJ ja muillekin löytyi tehtäviä. Mikon toimittamat ruusut kestivät jälleen viikon ja osallistumismitali keräsi kehuja.

Kesäkuussa alkoi totinen kilpailukausi. Heiska ja Kimmo selvittivät Suvi-illan maratonin tavoiteaikaan. Kimmo 3.52.44 ja Heiska 4.01.11. J pisteli puolikkaan aikaan 1.44.34. MIka ja Jaakkolan poika huseerasivat musiikkilavalla koko illan juoksijakansaa tsemppaamassa.

Suvi-illan talkoot alkoivat jo aiemmin minimaratonilla, jossa osa nocandoista oli tärkeissä tehtävissä. Mikko oli jäniksenä, MIka seremoniamestarina ja JJ huolehti ajanotosta.

Suvi-illan maratonille osallistuivat Kimmo (3.52) ja Heiska 4.01. Ilma oli hieman viileä, mutta molemmat taivalsivat matkan tavoiteaikansa puitteissa ilman sakkoja. JJ tyytyi puolikkaaseen ja juoksi ”jäniksen vauhtia” aikaan 1.44. Mika ja Mikko J huhtoivat tapansa mukaan Kuuston musiikkilavalla osallistujia kannustaen.

Heinäkuun toisella Kimmo ja Heiska pyöräilivät Tour de Sverige matkallaan viidessä päivässä 840 km. Matka alkoi naapurimaan pääkaupungista, kuten Tour de France parhaina aikoinaan. Kööpenhaminaan pojat tulivat lentäen ja siirtyivät prologillaan Ruotsiin Ystadiin. Koko matka jouduttiin taittamaan reput selässä. mikä ei todellakaan helpottanut matkantekoa.

Heinäkuun virallinen tapahtuma oli Nocando Triathlon viimeisenä viikonloppuna. (Vesihelmen huoltoaikataulu on hieman muuttunut). Kisassa oli mukana 11 osallistujaa. Kisan palkintosijat menivät villien korttien haltijoille ja klubin sisäinen pokaali siirtyi JJ:n viiden vuoden putken jälkeen Mikolle. Kisasta lisää triathlon-sivuilla

Elokuussa juoksuharrastuksesta vastasi MIka käydessään verryttelemässä Helsinki City Maratonin. Tavoitteena oli juosta lenkki kevyesti läpi ja klubin kauden kärki tuli helposti ajassa 3.37.48.

Syyskuussa klubin ohjelmassa on ollut usean vuoden ajan Maisematiemaraton. Järjestelyt olivat hieman muuttuneet, kun Punkalaitumen kisakansliaa ei enää avattu, vaan numerot noudettiin Huittisista. Tästäkin huolimatta matkaan lähtivät Kimmo ja JJ. Keli oli hieman kolea, mutta tuuli onneksi kuljetti oikeaan suuntaan. Kimmo veti lähellä ennätystään 1.37.24 ja JJ ei pysynyt vauhdissa mukana vaan hyytyi matkan edetessä loppuaikaan 1.41.11.

Lokakuun alussa kuntojaosto kunnostautui ja kutsui klubin viettämään viikonloppua saaristoon. Sökö ja MIkko J valmistelivat tilaisuutta parin päivän ajan ja Nocandoilla olikin ohjelmassa soutua kirkkoveneellä, saunomista ja erinomainen viineineen. Sökön huvila oli käsittämättömän komealla paikalla: jyrkällä kalliorinteellä oli maisemoitu tyylikäs hirsisauna. Huvila ja grillimökki olivat korkealla kallion päällä.

Antti juoksi samana viikonloppuna juoksuvelvoitettaan toisaalla eli osallistui Lohjalla Viiden Tunnelin maratoniin. Puolikas rankalla reitillä sujui aikaan 2.01.38.

Klubin loppuvuosi sujui aktiivisten yhteislenkkien merkeissä. Kaukjärveä kierrettiin vuodenvaihteen yli joka sunnuntai hyvissä juoksuolosuhteissa hyvällä prosentilla.

Sökö junaili vielä aamuvirkuille uudenvuoden aattona juoksun kukonlaulun aikaan ja saunat sen päälle.

Parhaimmillaan tammikuussa järveä kiertämässä oli kuusi juoksijaa, joka on mainio määrä tähän vuodenaikaan nähden. Tosin lunta ei ole ollut, joten senkin puolesta lenkkeily on ollut mahdollista. Harjua pitkin on päässyt juoksemaan koko talven – ainakin tammikuun loppupuolelle.

Vuosikokous pidettiin Tammelan kunnantalon edustussaunassa. Paikalla olivat Maraa ja Sököä lukuun ottamatta kaikki nocandot, joten hyvällä prosentilla saatiin kausi päätökseen ja uusi alkuun. Yhteislenkki ennen saunaa sujui lumipyryssä osin juosten, osin hiihtäen ja Mikko J jopa pyöräillen.

Saunomisen ja paikallisen pizzerian tuotteiden jälkeen päästiin varsinaiseen vuosikokoukseen, jossa perinteisesti tehtiin katsaus menneeseen vuoteen. Kokouksen pöytäkirja referoidaan sivuille päivitysten yhteydessä.