Kausi päättyi vuosikokoukseen, joka pidettiin tehokkaalla päivän risteilyllä Tallinnaan. Kokouksen lisäksi ohjelmassa oli myös keilailua, joten urheiluakin matkalla harrastettiin.
Loppuvuoden tapahtumat olivatkin yhteislenkkejä Kaukjärven ympäri ja niitä harrastettiin vuoden loppuun saakka säntillisesti jokaisena sunnuntaina.
Lokakuussa Nocandot lähtivät perinteiselle excursiolle Rymättylän saaristoon. Sökön mökillä oli tällä kertaa luvassa hyötyliikuntaa, kun kallion päälle roudattiin multaa, turvetta, kuoriketta ja puutarhan kasveja. Eikä tässä vielä kaikki alaspäin kannettiin vastaavasti kiviä, jotka aseteltiin nätisti tynnyrisaunan ympärille. Kun kaikki saaren kivet oli saatu kannettua kasaan päästiin tutustumaan saaren salaisuuksiin. Patikoinin jälkeen päästiin itse asiaan eloisaunomaan ja syömään.Kylpytynnyrissä lämmitellessä ja välillä meressä vilvoitellessa ilta kului rattoisasti. Eipä ollut valittamista myöskäänpöydän antimissa. Liharuoka oli mainiosti laitettu (a’ la Mikko), Sökö savusti lohen ja palan painikkeeksi oli muutama lasilinen viiniä. Tästä syksyisestä päivästä nauttivat Sökö, MIkko J, Sami , Heiska ja JJ.
Pyörälykausi päättyi syyskuussa ja tässä pyöräilyosaston toimintakertomus.
Joutsenon maratonilla korkeuseroa on vain 7 metriä. Lieneekö se syynä hyviin aikoihin, sillä Mikko J paransi taas ennätystään kymmenellä minuutilla ja alitti 3.50 rajan tuloksella 3.49.41. Sökön tavoitteena oli 4.20 alitus ja se toteutuikin kevyesti tuloksella 4.17.30. Samin piti juosta vain puolikas, mutta pojat saivat mielen muuttumaan. Energiat riittivät vain 30 kilometriin. Näin tällä kertaa.
Maisematiemaratonin puolikkaalla Koskenoja nappasi sarjansa M40 kolmostilan, joka oli koko kisan viidenneksi nopein aika (1.21.26). M40 on siis kova sarja! Samassa sarjassa Kimmo sai tuloksen 1.37.15, Mikko L 1.55.17 ja Heiska 1.57.08. Mikko ja Heiska olivat kuulemma jotain jäniksiä, joten selityksiä lähes kahden tunnin ajalle löytyy. Tilaisuus purettiin huolellisesti Böndellä, jonne JJ saapui paikkaamaan Koskenojan poissaoloa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi ja saunassa makoisat löylyt.
Pyöräilyjaosto päätti virallisen pyöräilykauden osallistumalla 140 km pitkään Tour de Helsinkiin. Matkaan lähti yli 1200 pyöräilijää ja pojat tulivat maaliin ajassa 4.35. Tässä on mukana 30 km prologi, jossa ajettiin rauhalliseen tahtiin. Järjestelyt sujuivat mallikkaasti vaikka vilkasliikenteisillä teillä liikuttiin. Kisan suojelija Alexander Stubb ei ehtinyt pyöräilemään.
Mikan Slovenian Trans-Slovenijan 400 km juoksua seurattiin netin kautta aktiivisesti. Koko matkalle osallistui 18 urheilijaa, joista puolet keskeytti.
1. päivä (82,5 km) 8.12.18
2. päivä (91,5 km) 11.19.50
3. päivä (73 km) 8.57.00
4. päivä (70 km) 8.53.58
5. päivä (80 km) 12.44.20
Takareisi sanoi sopimuksen irti viidentenä päivänä kovassa helteessä, kun matkaa maaliin ole enää 55 kilometriä. Loppumatka sujui sisulla ja sitähän riittää…
Nocandoista on kadonnut kauden aikana yhden nocandon verran läskiä. Painoa on ruokavaliolla ja treenillä pudonnut yli 90 kiloa!
Juha Koskenoja osallistui elokuussa MM-kisoihin nuoruusaikojen bravuurimatkalleen. Tuloksena oli 8. sija M40 -sarjan 3000 esteissä ajalla 11.06.26.
Kesäkuulumisia
Tämän kesän erikoisuutena on pitkät lenkit, joita ei ole aikaisemmin nähty. Pyhäjärven kierto oli vuorossa jopa Juhannuspäivänä, joten melko reipasta juhlimista!
Heinäkuun lopussa Mika ja Pikku-Mikko lähtevät Hämeenlinnan kaupunkimaratonille. Mika seisautti kellot aikaan 3.23.44, jolla heltisi hopeinen podiumpaikka ja komea kahvinkeitin. JJ lopetti juoksemisen jo puolimatkassa ja taivalsi puolikkaan aikaan 1.38.28. Mikon kohdalla tiukka työviikko uuvutti juoksijan maratonilla ja seinä tuli vastaan pian puolenvälin jälkeen. Tilanteesta kuitenkin opittiin ja seuraavalla kerralla valmistautumiseen panostetaan eikä mennä ihan takki auki tilanteeseen.
Pyöräilyjaosto (Kimmo ja Heiska) Mikolla vahvistettuna suuntasi matkansa kannustamaan Hämeenlinnaan. Tämä tulikin tarpeeseen sillä muutoin kannustus oli hieman vaisua. Illalla tapahtuma purettiin Pikku-Mikon terassilla hyvän ruuan ja viinin kera. Antti ehti iltatilaisuuteen, joten tapahtuma keräsi hyvän prosentuaalisen osanoton. Biljardipöydässä Pikku-Mikko ja MIka pesivät muut joukkueet selvin numeroin.
NoCanDo Triathlon kisattiin elokuun ensimmäisenä päivänä. Olosuhteet olivat erinomaiset: Vesihelmessä oli riittävästi vettä, pyöräilyssä tuulet olivat suotuisat ja juoksua vesisade viilensi sopivasti. JJ otti taas kiinnityksen pokaaliin uudella ennätyksellään 3.05.50.
Juha satsaa veteraanien MM-kisoissa 3000m esteisiin. Siihen palataan…
Pyöräilyjaoston kuulumisia
Klubin virallinen pyöräilyjaosto on polkenut jo tuhansia kilometrejä (yhteensä!). Heiskan kumit eivät vaan kestä, sillä matka on katkennut kahdesti teknisiin ongelmiin. Kimmon Bianchi on toiminut luotettavammin. Viikoittaiset pitkät lenkit lähtevät liikkeelle Kuustosta sunnuntaisin klo 9.30.
Pyöräilykauden Tour suuntautui tänä vuonna Itä-Suomeen. Neljän päivän etapit olivat Lahti (150 km) – Jyväskylä (180) – Varkaus (130 km) – Joensuu (130 km). Kimmo ja Heiska vetivät tämän liki 600 kilometrin taipaleen hyvässä kelissä. JJ oli apuajajana kahdella ensimmäisellä osuudella. Reitin parhaat maisemat olivat Asikkalassa Vääksyn kanavalta eteenpäin. Pulkkilanharjun ja Päijänteen luonnonkauniit maisemat olivat niin kauniita, että niitä piti jopa pysähdellä katselemaan. Matkan keskinopeus oli 30 paikkeilla vaikka pitkät ylämäet hieman rassasivatkin. Vastaavasti alamäet sujuivat vauhdikkaasti: huippunopeudeksi kellotettiin 67 km/h.
Myös MIkko kunnostautui ajamalla kesäkuussa yli tuhat kilometriä vaikkakin kahdelle viimeiselle illalle jäi urakaksi 180 kilometriä.
Suvi-ilta
Nocando Marathon Club huolehti pääosin aamupäivän hippomaratonista. Mikko oli jäniksenä, MIka huolehti kuulutuksesta ja hengen luonnista, JJ oli perinteisesti tulospalvelussa.
Juoksuosuudet alkoivat maratonilla ja siihen osallistuivat Mika ja MIkko J. MIka veti ensimmäisen puolikkaan puoleentoista tuntiin ja jälkimmäisen puolikkaan vähän varovaisemmin. Tuloksena kauden kärkitulos ajalla 3.19.55. Mikko J veti elämänsä parhaan maratonin kelpo ajalla 3.58.27. Entinen ennätys parani reilut 40 minuuttia. Puolimaratonille osallistuivat Juha, JJ ja Sökö. Koskenoja veti tiukan ajan ja puolitoista tuntia alittui helposti (1.27.25. )JJ juoksi perinteestä poiketen hieman ilman jänislippua ja tulos oli 1.40.19. Sökö juoksi ensimmäisen puolikkaan 5 minuutin vauhtia ja jälkimmäisen vähän rauhallisemmin loppuaikaan 1.55.10. Kaikki edellä mainitut ajat olivat bruttoaikoja ja chippiajat olisivat olleet jonkun verran parempia 😉
Suvi-illan purku järjestettiin heti maratonin jälkeen. Purku järjestettiin Mestarihallin tiloissa ja tilaisuus oli varsin mukava. Ruokaa oli riittävästi (Kiitokset Juhalle), viinivalinnat tehty ammattitaidolla (Hyvä Mika) ja saunajuomat ja muut fasiliteetit olivat kohdallaan (Kiitokset Sökölle). Juoksijoiden lisäksi paikalla olivat Kimmo, Heiska, MIkko L, Sami ja FM-hausin hangaroundit Harri ja Mika.
Ilta sujui nopeasti ja puolenyön jälkeen siirryttiin jatkamaan iltaa kaupungille, suurin osa jatkoi illanviettoa Statuksessa…
Ulkomaiset maratonit – Kööpenhamina
Ulkomaisen maratonin suorittamisesta vastasivat Kimmo, Heiska, Karppa ja JJ. Matka oli kompakti kolmen päivän mittainen reissu. Lennot ja hotellit varattiin netistä ja paikanpäällä todettiin, että valinnat osuivat kohdalleen. Varsinkin hotellin sijainti oli mainio, sillä rautatieasemalta hotellille oli matkaa 400 metriä ja mikä parasta matkaa lähtöviivalle oli vain 200 metriä! Kööpenhaminaan saavuttiin puolen päivän aikaan ja keskustaan siirryttiin näppärästi junalla. Matkatavarat vietiin hotellin säilytykseen ja käytiin hakemassa chipit ja numerolaput maraton Exposta. Samalla pääsi hieman tutustumaan juoksureittiin, sillä samoja maisemia ohitettiin seuraavana päivänä kahteenkin kertaan.
Matkaan lähdettiin kruununprinssi Frederikin lähettämänä. Lähdössä oli myös joku Wilson Kipketer. Alkumatka sujui mainiossa säässä ja siitä nautittiin tunnin verran. Sen jälkeen alkoi hieman ripotella vettä ja vettä tulikin melko reippaasti parin tunnin ajan. Sää ei kuitenkaan haitannut Kimmoa, joka on elämänsä kunnossa ja teki ennätyksensä 3.34.11. Kolea sää sopii joillekin. Seuraavana maaliin ennätti JJ, joka teki pitkästä aikaa vakiotuloksen 3.44. Edellisestä 3.45 alituksesta olikin kulunut jo viisi vuotta. Heiska teki elämänsä toiseksi parhaan tuloksen 3.51.29. Karppa veti ”pitkän lenkin” aikaan 5.02.56, joten Joutsenossa on lupa odottaa vielä parempaa.
Kööpenhaminan maratonin plussat:
- hyvä tasainen reitti
- mielekäs reitin jaottelu: 16 + 10 +16
- runsaasti kannustavaa yleisöä reitin varrella
juoksijoille jaettiin laadukas tekninen DriFit –juoksupaita - mitali ok
- hyvä huolto (n. 4 km välein)
- mukulakiviosuus oli peitetty pehmeällä matolla
- maalissa runsaasti palauttavaa evästä: jogurttia, myslipatukoita, kaakaota, urheilujuomaa,…
Ainut miinus tulee
- ahtaasta maalialueesta.
”Mielestäni parempi kuin Tukholman maraton ” (JJ)
Suvi-iltaa odotellessa…
Kisakauden aloitus
Kevään kisakausi alkoi Puistopuolikkaalla. Pyhäjärven kiertäminen hieman verotti osallistumista. Mitalin pokkasivat Heiska ajalla 1.46.44 ja Mika, joka siirtyi uudelle suoritustasolle, kun tuloksena oli kisan kakkossija tuloksella 1.30.54.
Kevään suurimman yllätyksen tähän saakka veti kuitenkin kuntojaoston Mikko J, joka veti Yyterissä puolikkaan huippuaikaan 1.43. Tulos on absoluuttisen hyvä ja kun ottaa huomioon, että Mikko paransi ennätystään yli kaksikymmentä minuuttia! Osasyynä lienee Mikon kapoinen olemus, kun puolessa vuodessa painosta on hävinnyt 25 kiloa. Nämä lukemat eivät ole soveliaita kuntojaostolle, joten kilpajaostoon on pian tunkua. Sökö selvitti Yyterin puolikkaan maralle sopivalla arvokkuudella aikaan 2.10.
Maratonkauden ehti aloittaa Mika Tuusulassa, jossa järjestettiin myös Kalevan Kierroksen maraton. Osallistujia oli siis kotimaisittain reilusti. Tuloksena oli tietysti klubin kotimainen kärkiaika (kkk), joka kirjoitetaan lukemin 3.20.xx. Tämä tulos antaa viitteitä sille, että Mika on pian kolmen tunnin kunnossa. Asiaa helpottanee Mikankin kohdalla 15kg painonpudotus.
Kaukjärven Kierroksen järjestelyt hoidettiin jälleen (seitsemännen) kerran mallikkaasti. Osallistujia oli yli 150!
Pyhäjärven ympäri
Kevään nocandojen omalla testilenkillä palattiin perinteiselle Pyhäjärven kiertämiseen. Matkaa järven ympäri kertyy 33 kilometriä. Vesihelmeltä matkaan lähti viisi nocandoa: Kimmo, Heiska, Mikko J, Mikko L ja JJ. Sää oli mainio ja tuuletkin olivat suotuisat (alkumatkasta). Tästä huolimatta Mikko L heivasi Tammelassa ja juoksi ”vain” parinkymmenen kilometrin lenkin. Muut jatkoivat JJ:n huoltopisteen jälkeen matkaa eteenpäin. Aleksi (uudella ajokortillaan) sattui ajelemaan sopivasti Kaukolan tiellä, joten toinenkin huoltotauko järjestyi sopivasti. Loppumatka piti sinnitellä omin voimin loppuun saakka. Mikko J jaksoi porukan vauhdissa Riihivalkaman koululle saakka, mutta siinä tuli pieni ero pääjoukkoon. Helppoa ei ollut muillakaan. Kimmon polvi hieman reistaili loppumatkasta ja ainakin JJ:n voimat hiipuivat. Heiska selvitti reissun coolilla tyylilllään. Vesihelmen sauna ja porealtaat motivoivat viimeiset kilometrit. Aikaa kärsimyslenkkiin kului noin 3.26.00.
Kärsimyslenkki
Pääsiäisen perinteinen pitkäperjantain kärsimyslenkki juostiin Sökön masinoimana FM-Hausin hallilta ja samaan paikaan saavuttiin 26 kilometrin lenkin jälkeen. Matka taittui pitkän lenkin tapaan maltillisella vauhdilla (5.38/km). Sökö itse uhrautui ja juoksi lenkin hieman lyhyempänä ja kiirehti lämmittämään saunaa. Mukana menossa olivat siis Sökö, KImmo,Heiska, MIka, JJ ja hangaroundina tuttu Koukkulan Risto. Olutta kului saunomisessa viisi tölkkiä, joten klubissa on pian aineksia raittiusseuraksi.
Alkuvuoden tapahtumat
Koko alkuvuoden ajan nocandot ovat kiertäneet Kaukjärveä jokaisena sunnuntaina. Parhaimmillaan lenkillä on ollut seitsemän osallistujaa yhtenäisessä varustuksessa. Kaukjärveä on kierretty koko talvi harjua pitkin lumisista oloista huolimatta.
Vuosikokous ja viime vuoden yhteenveto
Kausi alkoi vuosikokouksella, joka pidettiin Tammelan kunnantalon eli ”Valkoisen talon” edustussaunassa. Lumipyrystä huolimatta ilta aloitettiin yhteislenkillä ja yksityisurheilulla. Pekka kävi hiihtämässä, Mikko J jopa pyöräili ja muu porukka kävi juoksemassa. Paikalla olivat Maraa (MIkko L) ja tulevaa maraa (Sökö) lukuunottamatta kaikki nocandot.
Vuosikokouksessa käytiin läpi viime vuoden edesottamuksia. Jokainen kertoi omat suorituksensa ja arvioi perinteisen kouluarvosanan itselleen. Uutena piirteenä tänä vuonna muut saivat antaa plussaa tai miinusta.
Seuraavassa kommentit viime vuodelta:
JJ: Maraton jäi juoksematta takareiden jumituksen vuoksi. Kaksi puolimaratonia, triathlonin läpivienti, järven ylitys uiden (3,5 km) ja oma arvosana 7. Aktiivinen osallistuminen ja varsinkin Kaukjärven järjestelyt herättivät positiivista palautetta, joten loppuarvosanaksi tuli 8. Kauden tavoitteena maratonilla 4 tunnin alitus.
Antti: Kauden juoksuna oli puolimaraton Lohjalla. Triathlonin suoritus oli kauden suurin ponnistus. Aktiivisuus jäi muuten melko heikoksi, kun koripallovalmennus vie aikaa omalta treenaukselta. Lopulliseksi arvosanaksi hyväksyttiin 5. Tavoiteaika tälle kaudelle 4.15
Mika: Täydellinen kausi. Maratonin suoritus tavoiteaikaan ja täydellinen onnistuminen Spartathlonin ultrajuoksussa. Forssan kaupunki valitsi Mikan ansioiden mukaan kunnon kuntalaiseksi. Poliittiselle saralla Mika voitti kunnallisvaalit yksinään. Ylivoimainen äänikuningas ja kunnanvaltuuston puheenjohtajuus jatkuu. Arvosanaksi 10. Tavoiteaika perinteinen 3.40.
Heiska: Maraton tavoiteaikaan ja pyöräilyssä. Kimmo myönsi, että Heiska veti Ruotsin Tourilla pidempiä pätkiä, joten arvosanaksi nostettiin 9. Tavoiteaika 3.55.
Mikko J: Sairastelua koko vuosi. Jalan bakteeri on ollut melko rauhallisesti ja vuosi tulee täyteen edellisestä sairaalakeikasta. Maakuntakomppanian vaatimat kuntotestit menivät tiukalla mutta lyhyellä treenillä läpi, joten reservin ura näyttäää nousujohteiselta. Tavoitteena tälle kaudelle on pysyä terveenä ja sen jälkeen tavoitteena on Pogosta, puolimaraton aikaan 2.15 ja maraton aikaan 4.40. Arvosanaksi 6.
Kimmo: Kiireinen vakuutusmies/yritysjohtaja/osa-aikaviljelijä ehtii treenata ja varsinkin pyöräillä. Maraton sujui mukavasti tavoiteaikaan ja pyöräilykilometrejä kertyi Ruotsin Tourilla 800 kilometriä viidessä päivässä. Kotimaassa pyöräilyä moninkertaisesti, joten aktiivisuudesta tuli lisäpisteitä ja arvosanaksi 9. Maratonin tavoiteaika ensi kaudelle 3.48.
Pekka: Polvet ovat sohlanneet, joten juoksukilometrit ovat jääneet vähiin. Kilometrejä on kuitenkin kertynyt suksilla ja soutaen. Puolikkaan saattaa kroppa kestää ja tavoite puolikkaalle 2h. Arvosana vaatimattomasti 5.
Kauden päätapahtuma järjestelyjen puolella on selkeästi Kaukjärven Kierros 3.5. Tähän vaaditaan 100% osallistuminen, sillä tapahtumalla on nostetta ja hyvä maine. Kisapäällikkönä häärii rahastonhoitajaksi valittu JJ.
Yhteinen maratonmatka järjestetään tänä vuonna Tanskaan eli kohteena on Kööpenhaminan maraton 24.5. Matkan järjestäjäksi valittiin Heiska.
Uusien jäsenien hankintaa viriteltiin ja esille otettiin kolme uutta hangaroundia. Jäsenhankintamenettelyyn ideoitiin uusia juttuja. Asiaan palataan.
Muista kauden tapahtumista kuullaan myöhemmin, kunhan mara tekee toimintasuunnitelmansa maaliskuun aikana.